KVS:n tekijät: Jan Porema

KVS:n taustalla työskentelee joukko erilaisia osaajia. Henkilöesittelyissä tutustumme vuorollaan tekijöihimme, heidän taustoihinsa, osaamiseensa ja siihen, mikä heitä työssään innostaa. Ensimmäisenä esittelyvuorossa KVS:n tuorein vahvistus Jan Porema.

Jan Superterassilla rakenteilla olevassa KVS Loungessa.

Jan toimii KVS:llä valaistusasiantuntijana sekä valaistuskouluttajana. Hän työskentelee aktiivisesti myös myynnin ja markkinoinnin parissa, mutta kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen auttaa asiakkaita löytämään heidän tarpeisiinsa mahdollisimman hyvin sopivan valaistusratkaisun. Tähän kuuluu asiakkaiden neuvontaa, konsultointia, kouluttamista, valaistuksen suunnittelua ja tarvittaessa käyttöönotossa avustamista. Jan on asiakkaan valaistuskumppani, olipa kyse yksittäisestä projektista tai pitkäaikaisesta yhteistyöstä.

Jan tarkastelee valaistusta erityisestä siitä näkökulmasta, miten valo ja valaistus vaikuttaa ihmisiin ja liiketoimintaan. Hän haluaa auttaa asiakkaita tunnistamaan paremman valaistuksen hyödyt ja perustelemaan myös päätöksentekijöille, miksi valaistukseen panostaminen voi olla tärkeä strateginen päätös ja hyvä investointi:

“Osaan kertoa yrityksille, miten valaistus ei enää ole pakollinen kulu vaan voittoa tuottava investointi, joka tuottaa yritykselle säästöjen lisäksi myös tuloja.”

Palkitsevinta työssä on Janin mukaan se hetki, kun asiakas ymmärtää paremman valon merkityksen.

Koodarista valaistusasiantuntijaksi

Alun perin Jan on koodari. Myöhemmin hän vaihtoi alaa ja opiskeli markkinointia ja johtamista neljässä eri maassa: Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa. Ulkomailla vietetyt vuodet tutustuttivat hänet kansainvälisiin tapoihin rakentaa brändejä ja kehittää asiakaskokemusta. Valaistusalalle hän sen sijaan eksyi vähän vahingossa.

“Neljä vuotta sitten äitini päätti muuttaa Espanjaan pelaamaan golfia ja kysyi, haluaisinko vuokrata häneltä talon. Muuton myötä päätin etsiä uusia töitä ja sain suosituksen hakea valaistusalan aluemyyntipäällikön työtä. Hain ja pääsin vaikka aiempaa kokemusta valaistusalalta ei ollut. Nyt neljä vuotta myöhemmin opetan valaistusta sisustussuunnittelijoille ja visualisteille sekä yritysten konseptisuunnittelijoille ja olen saanut tehdä runsaasti upeita projekteja eri puolella Suomea.”

Kuva: Mirkku Merimaa / Ihana Elämys Oy

Pitkäaikainen kumppanuus yksittäisen kaupan sijaan

Jan pitää työssään erityisesti strategisista kumppanuuksista, joissa hän saa toimia asiakkaan pitkäaikaisena ja luotettavana neuvonantajana. Asiakas voi olla yhtä hyvin yksittäinen sisustussuunnittelija kuin suuri konserni.

“Haluan olla aina asiakkaan puolella. Asiakkaan etu on minulle tärkeämpää kuin oma henkilökohtainen myynti tai edustamani yrityksen myynti. Haluan olla luotettava neuvonantaja ja valaistuskumppani enkä koskaan myydä mitään, mikä ei ole asiakkaan edun mukaista.”

Hyvä esimerkki tästä ajattelutavasta löytyy yhdestä Janin mieleenpainuvimmista projekteista. Yhdelle hänen asiakkaistaan oli jäänyt konkurssin vuoksi erittäin laadukkaita valaisimia yli, ja samaan aikaan toisen asiakkaan tehtaanmyymälän ja showroomin valaistusratkaisua rajoitti tiukka budjetti. Jan onnistui yhdistämään nämä kaksi tarvetta: toinen asiakas sai valaisimet myytyä eteenpäin ja toinen laadukkaan valaistuksen, johon budjetti ei muuten olisi riittänyt.

“Tämä ei tuottanut mitään myyntiä minulle myyjänä, mutta pystyin auttamaan aikaisempaa asiakasta myymään yli jääneet valaisimet pois ja pystyin auttamaan toista asiakasta samaan itselleen valaistuksen, johon budjetti ei muutoin olisi riittänyt. Eli sain autettua kahta asiakastani ja asiakkaiden auttaminen on minulle aina kaikkein tärkeintä.”

Valaistuksen ulkopuolella

Jan on aktiivinen sisällöntuottaja, ja monet tuntevatkin hänet entuudestaan LinkedInissä #valaisijana. Päivätyön ohella Jan tekee sivutoimisena yrittäjänä muun muassa simultaanitulkkausta. Vapaa-aikanaan hän lukee paljon ja tunnustautuu lautapelien ystäväksi.

Kuva: Mirkku Merimaa / Ihana Elämys Oy

Bonuskysymys: Jos voisit suunnitella valaistuksen yhteen elokuvaan, sarjaan tai konserttiin, minkä valitsisit? 

“Todella vaikea kysymys, mutta todennäköisesti joku Marvel-elokuva tai -sarja olisi mielenkiintoisin, koska saisi tehdä paljon erilaisia valaistuksia erilaisiin tiloihin ja kohtauksiin eikä pelkästään elokuvassa näkyvää valoa vaan myös kohtauksissa näkyvien tilojen valaisimissa voisi hyödyntää eri tyylejä eli saisi tehdä monipuolisesti ja laajasti erilaisia ratkaisuja isolla budjetilla.”

Janin tarina on hyvä esimerkki siitä, miten erilaisia polkuja valaistusalalle voi päätyä. KVS:n henkilöesittelyissä palaamme myöhemmin jälleen uuden tekijän, uuden taustan ja uuden näkökulman pariin.

Seuraava
Seuraava

Superpuu - Valotaideteos keskellä Helsinkiä